Syynä suurkaupunkimaiseen tunnelmaan on se, että San Sebastiánissa rakentaminen on keskittynyt hyvin pienelle alueelle. Yksi syy tähän lienee eteläeurooppalainen kaupunkikulttuuri: on totuttu käymään lähikahviloissa ja vihannes- sekä lihapuodeissa ja siksi tiivis rakentaminen on luontevaa. Donostian tapauksessa toinen syy on maantiede: alue jakautuu hyvin selvästi tasaiseen rantavyöhykkeeseen ja jyrkkiin kukkuloihin. Jälkimmäisille rakentaminen on hankalaa, ja siksi tasainen alue on rakennettu tiiviisti. Tästä johtuu myös kaupungin hauska muoto -- tasaisen alueen vyöhykkeitä on siellä täällä ja kaupunki levittäytyy eri suuntiin lonkeromaisesti. Sen ansiosta suunnistaminen on varsin helppoa, sillä kaupungin kartta jää helposti mieleen. Myös bussiliikenne on aika selkeää, kun on tietyt suunnat mihin bussit voivat mennä.
Mitä tämä kaikki sitten tarkoittaa? Tietenkin sitä, että San Sebastian on suurkaupunki ostoskatuineen, ravintoloineen ja illanviettopaikkoineen, jossa kaikki on kuitenkin kävelymatkan päässä. Mukaanlukien kolme hiekkarantaa ja kolme vuorta (jos vuorista puhutaan suomalaisella mittapuulla). Hiekkarannoista yksi on avoinna Atlantin aalloille ja on siten surffaajien suosiossa. Kaksi muuta (niitä voi myös pitää yhtenä isona rantana) on laguunissa, jota suojaa aalloilta merestä työntyvä jyrkkärinteinen saari. Vuorista taas yksi on keskellä kaupunkia: vanha kaupunki on rakennettu niemelle, joka päättyy erittäin jyrkkärinteiseen kukkulaan. Kukkulan huipulla on valtava Francon aikainen Jeesus-patsas, joka yövalaistuksessa näyttää leijuvan mustalla taivaalla kaupungin päällä. Kaksi muuta vuorta on meren äärellä kaupungin länsi- ja itälaidoilla. Asumme toisen juurella (Ulian), siten että rinne alkaa kutakuinkin talomme takaa.
Asuinpaikka on melko kiehtova. Toisaalta kivenheiton päästä alkaa Grosin kaupunginosa, joka on hyvin tunnelmallinen kahviloiden ja pienten puotien täyttämien katujensa ansiosta. Kuitenkin talomme on jo vuoren rinteellä, ja kaupungin vilinä jää lähellä kulkevan Navarra-tien toiselle puolelle. Ulia-vuori tarjoaa varsin mielenkiintoiset ulkoilumaastot, ja lenkillä saa hien päälle nopeasti. Viimeisenä silauksena hiekkaranta on sadan metrin päässä: siellä on hauska katsella vaahtopäisiä aaltoja, auringonlaskuja ja kaupungin silhuettia.
Näkymä Jeesus-patsaalta Grosiin
Vuokraemäntämme kertoi, että kun hän tuli San Sebastianiin vaihtoon 90-luvulla, kaupungin kaduilla kulki vain autoja ja skoottereita. Se on onneksi muuttunut. Autoja on itse asiassa hämmästyttävän vähän, ja suurin osa teistä on yksisuuntaisia, minkä ansiosta liikenne on jalankulkijan kannalta rauhallista. Grosissa on jopa yksi kävelykatu, San Francisco, joka alkaa kotitalomme kohdalta. Siellä on vieri vieressä pieniä baareja, kahviloita ja liikkeitä. Busseja kulkee paljon, mutta valitettavasti ne ovat melko arvaamattomia ja pysäkillä voi joutua odottamaan pitkäänkin. Kunnon aikatauluja ei ole ja kun lippu ei oikeuta vaihtoon, on odotettava bussia joka vie perille saakka. Asumme aivan toisella puolella kaupunkia yliopistoon ja Miramarin palatsiin (jossa Veera opiskelee) nähden, joten kävely oikein onnistu. Vaihtoehdoksi jää pyörä, joka onkin hyvä tapa liikkua pyöräteiden ansiosta. Työmatkalla tulee mukavasti nähtyä kaikki hiekkarannat...
Jätän lukijan näihin tunnelmiin, ja kerron ehkä myöhemmin millaisia hankaluuksia pyörien hankkiminen ja omistaminen on tuottanut...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti