Matka Losiin reilu viikko sitten alkoi 4.15 taksilla kohti Sansen bussiasemaa. Otimme bussin Bilbaon lentokentälle ja lensimme Madridin ja Philadelphian kautta Losiin, jonne saavuimme torstai-iltana. Matka kotiovelta Jerryn motelliin kesti vaivaiset 28 h. Perillä taksikuski kauhisteli ettei ollut koskaan tuonut ketään kyseiseen motelliin ja kehotti varovaisuuteen, koska olimme downtownin ulkopuolella. Se ei tietysti uuteen kaupunkiin saapuessamme moisessa väsymyksen ja stressin tilassa ollut kovin mukavaa kuultavaa.
Jerryn motellin ystävällinen intialaisomistaja tarjoutui viemään meidät autolla jonnekin syömään kun Tuukka tiedusteli lähistön ruokapaikkoja. Itse olin siinä vaiheessa ollut hereillä semmoiset 46 h, kun en lähtöyönäkään tullut nukkuneeksi, joten kieltäydyin tarjouksesta. Niinpä rouva tarjoutui väkisin hakemaan meille ruokaa ja palasikin hetken päästä subwayn herkkujen kanssa. Mahtavaa vieraanvaraisuutta!
Seuraavana aamuna saimme kyydin pilvenpiirtäjien downtowniin, jonka autio automaailma oli hämmästyttävä näky. Jalankulkijoita ei näkynyt missään ja päiväsaikaan leveät autotietkin olivat hiljaisia. Kävimme tutustumassa Colburniin. Koulu on muuttanut nykyiselle paikalleen jo vuonna 1998, mutta toinen rakennuksista on rakennettu vasta 2007. Kaikki olikin viimeisen päälle hienoa vessoista harjoitusluokkiin ja rakennuksen yläkerroksissa sijaitseviin opiskelijoiden asuintiloihin. Muistelen kuulleeni että opiskelijoita on kerralla vain 120 tai sitä luokkaa eli koulu on pienen pieni. Ja kaikille tarjotaan ilmainen asuminen, ateriat sekä täysi apuraha opintoihin. Opiskelijoiden maksettavaksi jäävät vain soittimen hankinta ja huolto ja muut opiskelumateriaalit sekä matkat. Ja autot.
Niin, julkinen liikenne oli alhaisessa tilassa. Pysäkeillä ei yleensä ollut aikatauluja. Joskus vuoroväli kerrottiin ja se ei ollut kaunista luettavaa vesisateessa ja viimassa. (Esim 60 min...) Itse matkakin kesti loputtoman kauan, kun jokaisessa risteyksessä on pysäkki ja etäisyydet ovat julmetun kokoisessa kaupungissa omaa luokkaansa. Myös metrot kulkevat enimmäkseen maan pinnalla ja pysähtyvät siksi liikennevaloihin. Tyypillisesti yhtään valkoihoista ihmistä ei lisäksemme ollut bussissa tai metrossa.
Juttelimme paikallisten kanssa ja meille suositeltiin edullista hotellia aivan Colburnin vieressä. Niinpä viivyimme Jerryn motellissa vain pari yötä ja vaihdoimme Kawadaan. Se helpotti elämää kun aivan hotellin vieressä oli metroasemakin. Kaikki muukin oli nyt paremmin ulottuvilla.
Itse pääsykoepäivä oli aika hauska. Ilmoittautuminen oli yhdeksältä ja ohjelma loppui seitsemältä. Kunnon taukoja ei ollut, hyvä kun ehdin välillä käydä haukkaamassa jotakin kahviossa. Oli haastattelua, englanninkoetta, teoriakoetta ja kaikkea infosysteemiä koulusta. Yehuda piti myös mestarikurssin tapaisen. Ja sitten oli itse mahtava soittokoe: 8 minuuttia! Vaadittava ohjelmisto kylläkin olisi kestänyt noin tunnin.) Soittokoe oli hienossa, noin 450 paikkaisessa salissa, jossa kaksihenkinen jury kaukaisuudessa soittoamme puntaroi. Paikalle oli esikarsinta-dvd-kierrokselta kutsuttu 19 klarinetistia, joista 1-2 valitaan. Olin luottanut, ettei ihan noin montaa olisi kutsuttu. Illalla oli vielä yhden Yehudan oppilaan resitaali. Armoton tekniikka, täysin virheetön veto.
Pääsykokeen jälkeen vietimme turistielämää kahden päivän ajan. Keskiviikko vierähti vaateostoksilla ja torstaina vierailimme Caltechissa ja USC:ssä. Losin vuotuisista 300 aurinkoisesta päivästä kohdallemme osui ehkä kolme. Muut päivät saimme vettä niskan täydeltä. Ryhdyimme justiinsa vegaaneiksi ja se ei Losissa ollut juurikaan ongelma. Löysimme useitakin vegaanirafloja. Täällä ei ehkä voi sanoa samaa.
Toissapäivänä Tuukka vietti 15 tuntiin tiivistetyn syntymäpäivän lentokoneessa ja eilen 26 vuoden ja yhden päivän ikäisenä hänestä tuli virallisesti Tuukka-setä!! :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti