Pyöräilyn vastuksia

Pyöräkypäräni varastettiin hiljattain. Siitä johtuikin mieleeni, että voisin kertoa miten monimutkaista pyöräilijäksi ryhtyminen alunperin oli.

San Sebastian on mittasuhteiltaan hyvin pyöräilyyn sopiva kaupunki. Tullessamme tänne huomasimme pian, että pyörien hankkiminen kannattaisi, sillä kävellen ja bussilla liikkuminen on pitkän päälle vaivalloista ja maksaa rahaa. Meitä varoitettiin kuitenkin tarmokkaista pyörävarkaista ja päätimme hankkia käytetyt pyörät jotka eivät houkuttelisi varkaita (ja turhahan se on paljoa maksaa pyörästä jota käyttää vain vuoden).

Etsimme parista käytettyjen tavaroiden kaupasta ja kolmesta pyöräliikkeestä, mutta kiinnostavia pyöriä ei näkynyt. Sen jälkeen vaihtoehdot alkoivat jäädä vähiin, sillä juuri enempää alan liikkeitä kaupungissa ei ollut, ja nettihuutokaupoissa myytävät pyörät olivat kaikki hienoja ja kalliita. Kuulimme sitten joltakulta, että kaupungin laitamilla on Decathlon, joka on eräänlainen urheilutarvikkeiden Ikea: sieltä kuulemma saa halpoja pyöriä. Päätimme luopua ostamasta hiilijalanjälkeä pienentävää käytettyä pyörää ja nousimme bussiin Decathlon-ostoksille. Siellä saimme kuitenkin todeta, että 100 euron halpapyöristä ei löytynyt miesten L- ja naisten M-kokoja, jotka olisivat sopineet meille. Hukkareissu siis.

Seuraavaksi aloimme kytätä tarkemmin käytettyjen tavaroiden liikkeitä, joissa pyörät tuntuivat vaihtuvan melko tiheään. Itse asiassa pari kertaa kiinnostava pyörä ostettiin aivan nenämme edestä. Harkitsimme myös menemistä pyöränvuokrausfirmojen poistomyyntiin kuun lopussa, mutta tarjolla olevat pyörät eivät kuitenkaan olleet kovin hyviä tai edullisia. Lopulta Veeralle onneksi löytyi melko hyvä käytetty pyörä, ja enää pyörä puuttui vain minulta. Päätin yrittää uudelleen Decathlonista, sillä sinne piti olla tulossa uusia kokoja.

Seuraava Decathlon-reissu tuottikin tulosta. Ongelmia tuli vasta kun yritin taluttaa uudenkarheaa teräsrunkoista BTwin-pyörääni bussiin: kuski ei mistään hinnasta suostunut ottamaan pyörää kyytiin. Ongelma oli, että tämä tavaratalo sijaitsi erään vuoren takana, ja vuorta kiertävää, takaisin kaupunkiin vievää tietä pystyi ajamaan vain autolla. Lisäksi oli jo ilta ja pimeää. Yritin ensin kiertää vuorta ajamalla pieniä teitä pitkin, mutta ne loppuivat aina umpikujaan. Suuntasin lopulta pienelle valaisemattomalle tielle, joka vei ylös vuorelle. Poljin tähtien valossa ylös jyrkän rinteen toisensa perään, enkä muista koska olen viimeksi ollut niin hengästynyt! Koitti se alamäki lopulta, ja aikani eksyiltyäni löysin kotiin.

Seuraavana aamuna heräsin onnellisena pyöränomistajana, mutta ulkona odotti karvas yllätys: pyörän satulaa ei enää ollut! Paikallisilla oli selvästi hyvä syy lukita aina satulansa ketjulla. No, mikäpä siinä auttoi kuin polkea ilman satulaa. Kyselin ensin satulaa huonolla menestyksellä jostain pyöräliikkeestä, mutta päädyin ajamaan töihin ilman satulaa aika monta päivää ennen kuin sain aikaiseksi hankkia uuden satulan.

Kun pyöräilyyn on välineet, jäljelle jäävä murhe on jalankulkijat. Heillä ei täällä nimittäin tunnu olevan sen enempää käsitystä pyöräteistä kuin huolta omasta turvallisuudestaan. Äkkijarrutuksia joutuu tekemään kaiken aikaa, ja hiljattain (juuri ennen kuin kypäräni vietiin) sain oppitunnin varovaisuudesta kun eräs kadulla seisoskellut nainen katsoi äkkiä tarpeellikseksi ottaa askeleen taaksepäin keskelle pyörätietä. Olin juuri ottamassa kännykkää taskusta ja sen vuoksi äkkijarrutus sai aikaan sen että löysin itseni kadun pinnasta. Kaikki pysyi onneksi ehjänä eikä kännykkäkään lentänyt kädestä.

Kuten huomaatte, vaihdoimme blogin ulkoasua. Jos teksti ei tahdo erottua taustasta, voitte pistää kommentteja tekstin alla olevasta linkistä.